Jatkuuko matka…?

Olen viimeisten vuosien aikana istunut useamman kerran alas ja pohtinut urheilu-urani jatkoa. Varsinkin viimeinen vajaa vuosi on ollut todellinen koetinkivi maailmanlaajuisesti ja sitä kautta tavallaan myös siinä mittakaavassa pienelle suomalaiselle urheilijalle. Alkuperäinen suunnitelma ja tavoite olivat Tokion olympialaiset vuonna 2020. Tämän tavoitteen asetin jo vuonna 2016, jonka jälkeen hioin itseni huippukuntoon viimeistä näytöstä varten. Tämän vuoden alussa tuumasin vielä, että nyt on tilaisuus ottaa mittaa täysin ehjänä ja terveenä keihään finaalissa.

No, toisin kävi. Korona tuli ja harjoituskausi jatkui jatkumistaan ja Suomi sulkeutui omiensa turvaamiseksi. Toisaalta tämän ikäisenä urheilijana olen osannut arvostaa tätä myös tilaisuutena. Treeniä pyrittiin jatkamaan niin normaalisti kuin oli suinkin mahdollista ja kroppaa tuunattiin koko ajan odottaen tämän vuoden kisakauden jatkon kohtaloa. Se oli haasteellista, eikä vähiten koronan takia. Harjoitteita ei pystynyt täysipainotteisesti tekemään ja käytännössä koko kisakausi tuli ja meni kahdessa kilpailussa. Oli siis jälleen tuumaustauon paikka. Mitä tehdään nyt? Vihelletäänkö peli poikki? Vai jatketaanko? Onko minulla urheilijana enää mitään annettavaa tai otettavaa?

Olen miettinyt asiaa pitkään tiimini kanssa, mutta lopullinen päätös syntyi viimein Puolangan metsästysretken aikana syys-lokakuun vaihteessa. Tällöin ajattelin, että niin rakas harrastus kuin tämä metsästys minulle onkin, katson urheilun saralla vielä viimeisen kortin. En halua laittaa ns. vajaata lasia tiskiin. Kanavoin uudelleen motivaationi ja katson kohti renkaita. Terveyttä on ja harjoittelu sekä kilpailut sovitetaan ensi vuoteen tähdäten.

Haluan tässä yhteydessä myös kiittää kaikkia niitä, jotka ovat tukeneet minua sekä erityisesti sponsoreitani, jotka ovat myös tänä vuonna jaksaneet uskoa minuun ja tukea pyrkimystäni päästä tavoitteeseeni.

Share

Comments are closed.

error: Content is protected !!