Mahtava saalis

Off

Isot heitot ja kalat on vältelly meikäläistä. Mutta ei enää! 
Tulishan näitä jos joutais pyytämään. Leirin perinteinen kalastusreissu, johan nappas.

Harjoituskausi 2015 – 2016 on edennyt valmentajani Jarmo Hirvosen kanssa suunniteltujen suuntaviivojen mukaisesti. Olen leireillyt nyt täällä Etelä-Afrikassa tammikuun alkupuolelta lähtien. Välillä olen ehtinyt rakkaan harrastukseni kalastuksen pariin. Jospa tuo iso kalansaalis enteilisi hyvää myös heittopaikalle.

Olemme rakentaneet uutta nettisivustoani avustajieni kanssa. Nyt sivut ovat siinä valmiudessa, että voin palvella teitä uskollisia fanejani ja kertoa kuulumisistani myös täällä verkossa. Tulemme kehittämään sivuja edelleen kunhan pääsen takaisin kotimaahan. Tulen julkaisemaan sivuillani uutisia ja muita tuntoja, jotka kertovat niistä aisoista, joista et löydä mediasta.

Tuon sivuillani esille harjoitteluun ja kilpailemiseen liittyviä tausta-asioista. Pääseepä valmentajani ja muut tukijoukotkin kirjailemaan asioista, joilla haemme tuloskuntoa esille. Haluan myös tuoda koulutukseni ja kokemukseni hyvinvointiin ja tuloksentekemiseen esille täällä netissä. Olen rakentanut useita palveluja ja tuotteita, joilla sinä voit omassa elämässäsi parantaa hyvinvointia ja tuloskuntoa. Uskon, että sinä saat niistä napattua sopivimmat itsellesi.      

Matka Rioon on hyvin aikataulussa. Kerron lisään pian, pysy kanavalla.

Terveisin, Antti

Share

Comments are closed.

error: Content is protected !!